Kipinän opena jo muutaman vuoden ajan toiminut supermimmi Karina Mamadalieva kertoo tyttöjen viikonloppureissusta Tampereelle.
Jokaisella ihmisellä on olemassa asioita, jotka haluaisi kokea elämänsä aikana. Sama kaava toimii myös tanssijan elämässä. Jokaisella tanssijalla on varmasti yksi tai useampi koreografi, jonka tunnille on pakko päästä jossain vaiheessa elämää. Meille yksi tällaisista koreografeista on Yanis Marshall Ranskasta.

Yanis Marshall tuli Tampereelle pitämään workshop-tunteja
tammikuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Me osallistuimme lauantaipäivän
workshoppeihin, johon kuului street jazz ja heels -tunnit. Olimme jännittäneet
koko viikon tunneille menemistä, sillä emme tienneet mikä meitä odottaa, koska
jokaisella opettajalla on oma tyyli, johon täytyy tottua aluksi.
Yanisin tyyliin kuului tarkka tekniikka, suorapuheisuus,
draama ja tietenkin asenne. Opetustapa oli sellainen, että jouduimme aluksi
tottua siihen, sillä opettelimme koko koreografian läpi ilman minkäänlaista
tietoa, mihin biisiin tulisimme tanssimaan. Tällainen opettelutapa saattaa
vaikuttaa biisin ja koreografian yhdistämiseen ja näin ollen oikean rytmin
löytämiseen. Ensimmäisellä tunnilla (street jazz) kappale oli onneksi meille
kaikille tuttu ja sarjan omaksuminen kävi melko helposti. Sen sijaan Heels -tunnilla
biisi ei ollut meille entuudestaan tuttu ja näin ollen sarjan opetteluun meni enemmän
aikaa. Pärjäsimme kuitenkin molemmilla tunneilla hyvin mukana ja pääsimme
nauttimaan tanssimisesta täysillä.
Hikisenä, mutta iloisina streetjazz-tunnin jälkeen (vas. Karina, Sofia ja Pauliina) |
Loppujen lopuksi workshop-päivä tarjosi meille paljon uusia
näkökulmia tyylillisesti sekä myös avasi uusia puolia itsestämme tanssijoina. Saimme
paljon inspiraatiota omille opetustunneillemme, sekä myös erilaisia vinkkejä,
joihin olisi hyvä keskittyä enemmän myös jatkossa. Lisäksi päivä oli täynnä
jännitystä, hikeä, naurua sekä pieniä haavoja. Jokainen meistä voi kuitenkin sanoa,
että annoimme kaiken mitä meistä irtosi ja jokainen hikipisara oli ansaittu,
sillä emme olleet ikinä tanssineet niin täysillä kuin Yanisin tunneilla.
Terveisin
Karina, Pauliina ja Sofia
Ps. Kipinällä streetjazzia vastaava tanssitunti on keskiviikon female vibe sekä myös torstain street stylesissa tehdään vaihtelevia "poppispätkiä" ;) Tervetuloa testaamaan!
Ps. Kipinällä streetjazzia vastaava tanssitunti on keskiviikon female vibe sekä myös torstain street stylesissa tehdään vaihtelevia "poppispätkiä" ;) Tervetuloa testaamaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti